Taltiointi kantaesityksestä Arvo Pärt -keskuksessa, Virossa 29.9.2019.
Katja Vepsäläinen (sopraano) ja Cecilia Oinas (piano).
- Pumpulia ja harsoja
- Kohta sataa ensilumen
- Pilvisenä syyspäivänä
Koillistuulen lauluja (2018) on Mikko Laurosen runoihin sävelletty kolmen laulun sarja naisäänelle ja pianolle. Se sai alkunsa kokeellisesta poikkitaiteellisesta projektista, jossa eri alojen taiteilijat luovuttivat tuottamaansa materiaalia toistensa vapaaseen käyttöön. Alastalo innostui Laurosen runoteksteistä ja päätti säveltää niiden pohjalta lauluja.
Laulusarja on saanut inspiraationsa syksystä. Pimenevää vuodenaikaa käsitellään lauluissa metaforana, mielentilana ja sielunmaisemana. Teoksen yleissävyinä ovat nostalgia ja melankolia, mutta ilmaisu laajenee myös melodramaattisiin ja raivokkaan kiihkeisiin rekistereihin.