Marko Alastalo

in English / artist's statement / cv / ota yhteyttä

esitystaide

mediataide

musiikki

tekstit

ohjaukset

roolit

Hyvän ja pahan tiedon puu
- psykososiologinen dekonstruktio

Interaktiivinen performanssi
2003/2004

Marko Alastalon sooloesitys Hyvän ja pahan tiedon puu - psykososiologinen dekonstruktio on ulkoisilta puitteiltaan hyvin yksinkertainen: alaston mies ottaa valokuvia yleisöstä, tarkemmin sanottuna siitä, miten yleisö reagoi esiintyjän alastomuuteen ja valokuvatuksi joutumiseen. Esitys päättyy, kun filmin viimeinen kuva on otettu. Filmi kelataan takaisin filmirullaan, poistetaan kamerasta ja lahjoitetaan yhdelle katsojista. Yksinkertaisista puitteista huolimatta esitys on sisällöllisesti moniuloitteinen. Se on täynnä viitteitä (usein kyseenalaistavia) erilaisiin sosiaalisiin konventioihin ja kulttuurillisiin rakenteisiin.

Yksi ilmeisimmistä viitteistä on se dialogi, mitä esitys käy teatterikonventioiden kanssa. Se kyseenalaistaa esiintyjän ja yleisön suhteen muuttamalla esiintyjän tarkkailijaksi ja yleisön tarkkailtavaksi. Esitys on myös salavihkaisesti interaktiivinen, sillä sen dramaturgia rakentuu lopulta pikemminkin yleisön kuin esiintyjän toiminnasta. Kun yksi yleisön jäsen joutuu valokuvatuksi, hänen reaktioitaan tarkkailee valokuvia ottavan esiintyjän lisäksi myös muu yleisö. Lisäksi kukin katsoja tulee tarkkailleeksi itseään, sillä esitys pakottaa yleisön tiedostamaan omia reaktioitaan.

Esityksen nimi sisältää intertekstuaalisen viittauksen Vanhan Testamentin kertomukseen syntiinlankeamisesta, jossa ihminen tajuaa oman alastomuutensa ja siitä johtuvan häpeänsä maistettuaan hyvän ja pahan tiedon puun kiellettyä hedelmää. Kuin käärme paratiisissa alaston Alastalo vaanii turvalliseksi luullussa katsomossa istuvia ihmisiä, penkkien ali kiemurrellen tunkeutuu heidän yksityisalueelleen ja paljastaa heidän henkisen alastomuutensa pakottamalla esiin primäärireaktiot normikäyttäytymisestä rakentuvien suojamuurien takaa. Se yleisön jäsen, jolle Alastalo esityksen päätteeksi lahjoittaa filmin, nousee puolestaan eräänlaisen jumalan asemaan. Hänhän saa haltuunsa todistuskappaleen, johon kuvatuksi joutuneiden ihmisten häpeä on tallennettu, ja voi vapaasti antaa tuomionsa: päätyvätkö kuvat lähimpään roskakoriin, vai kenties perhealbumiin arvokkaimpien muistojen joukkoon?

Syntiinlankeemuskertomusta voidaan pitää ihmisen yhteiskunallistumisen allegoriana. Alastomuuden aiheuttama häpeä yritetään peittää viikunapuun lehdillä, ja ihminen ajetaan ulos paratiisin primitiivisestä alkutilasta: "Otsasi hiessä sinun tulee leipäsi ansaitseman". Pukeutuminen onkin yksi tärkeimmistä yhteiskunnallisista ja kulttuurillisista koodijärjestelmistä; alastomuus on anarkiaa. Alastalon "psykososiologinen dekonstruktio" osoittaa, kuinka ns. sivistys on vain ihmisen primitiivisen psyyken ohut pintakerros - ja kuinka pelottavan helposti tuo pintakerros voidaan murtaa.

mail@markoalastalo.com